enkelit

AMERIKKALAISTEN "GOD" EI OLE KRISTITTYJEN JUMALA!

Monet pitävät Amerikkaa läpeensä kristillisenä valtiona! Myös heidän presidenttinsä, George W. Bush, vaikuttaa päällisin puolin todelliselta hurskaalta uskovaiselta valtakunnanjohtajana toisin kuin esimerkiksi Suomen nykyinen presidentti, joka on homoseksualistinen kauhistuksentekijä ja täysin Raamatun sanan vastaisesti vielä nainen! Mutta totuus kuitenkin on, että ns. amerikkalainen kristillisyyskin on pelkkää silmänlumetta!

God-sana vilahtaa amerikkalaisten puheessa usein, monin verroin useammin kuin Jumala-sana suomalaisten puheessa! Tästä syystä amerikkalaisia usein pidetään hurskaana kristillisenä kansana, sillä "God"-nimen katsotaan yleensä aina tarkoittavan Raamatun Jumalaa!

Järkytys kuitenkin kohtasi minut, kun päätin tarkistaa asian: NIMITTÄIN GOD-NIMESTÄ EI LÖYDY AINUTTAKAAN MAININTAA VUOSIEN 1933/38 KIRKKORAAMATUSTA EIKÄ MYÖSKÄÄN VUODEN 1992 UUDESTA KÄÄNNÖKSESTÄ! KYSEINEN NIMI ON SIIS TÄYSIN EPÄRAAMATULLINEN, JA AMERIKKALAISET PALVOVAT SIIS JOTAIN AIVAN MUUTA KUIN RAAMATUN JUMALAA! Raamattu antaa Jumalalle selkeästi vain yhden vastavoiman - nimittäin SAATANAN, PEELSEPUPIN! GOD:IA PALVOESSAAN AMERIKKALAISET SIIS PALVOVAT SAATANAA!

Raamatusta ei God-nimeä löydy, mutta eräs tärkeä paikka, jossa nimi esiintyy, on amerikkalainen raha! Totta! Nimittäin jokaiseen dollarin seteliin on painettu teksti "In God we trust" - eli suomeksi jotakuinkin "God:iin me luotamme!" Yhdysvaltain dollaria ei siis pysty käyttämään tunnustamatta God:ia jumalakseen ja luottamatta häneen!

Mikä God sitten on ja mistä se on syntynyt? Totesimme jo, että se on yksi Saatanan lukuisista ilmentymistä, joihin kuuluu mm. muslimien Allah-niminen kuunjumala ja katolilaisten Jumalatar, joka on pilkkaavasti nimetty Neitsyt Mariaksi! Eri lähteitä ja Raamattua tutkittuani olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että God on muinainen amerikkalainen UKKOSENJUMALA, nykyään pääasiassa RAHANJUMALA!

Miten amerikkalaisten saatanallisuus sitten näkyy esimerkiksi amerikkalaisessa yhteiskunnassa? Lukekaa uutisia niin näette! Amerikkalainen koulujärjestelmä antaa lapsille luettavaksi SAATANALLISIA HARRY POTTER -KIRJOJA, JOISSA HEIDÄT OPASTETAAN SAATANANPALVONTAAN KÄDESTÄ PITÄEN! Amerikkalaiset koululaiset murhailevat toisiaan automaattiaseilla! Homoseksuaalinen kauhistuksenteko on niin yleistä, että Jumala rankaisee heitä tuhoamalla pilvenpiirtäjiä, eivätkä amerikkalaiset silti ota opikseen!!!

Entäpä sitten amerikkalaisten vaikutus maailmanpolitiikkaan? Sanomattakin on selvää, että he ovat Saatanan asialla! He esimerkiksi estävät aitoa Jumalan valittua kansaa, Israelin juutalaisia, hävittämästä vääräuskoisia kansansa keskuudesta, ja pyrkivät luomaan epäraamatullisen valtion, jossa Jumalan kansa elää TÄYSIN SEKAISIN SAATANAA PALVOVAIN PAKANAIN KESKUUDESSA! Jos Amerikkaan todella saataisiin uudestisyntynyt kristitty presidentti, niin hän kyllä toimisi täysin päinvastoin - nimittäin hyökkäisi oitis maailman vahvimmalla armeijallaan vääräuskoisten maille ja pommittaisi heitä niin kauan, että viimeinenkin Allah-huuto muuttuu kuolinkorinaksi! Näin ei kuitenkaan tapahdu!

Mitä sitten voimme tehdä asialle? Meidän, aitojen kristittyjen, pitäisi oitis pakata matkalaukkumme ja aloittaa lähetystyö USA:ssa! Yksittäisten ihmisten ponnistelut eivät kuitenkaan riitä, vaan Suomen armeijan pitäisi myös perustaa erityiset ristiretkijoukot, joiden tarkoitus on käännyttää amerikkalaiset saatanallisesta God-uskosta totisen Jumalan uskoon! Rukoilkaamme yhdessä, että hankkeemme edistyisi! HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN, AAMEN!!!

Takaisin alkuun!